Tässä on nyt aikaa kulunut ja nuo omat oluet kypsyneet ja samalla huvenneet joten voisi muutaman kommentin niistä vielä laittaa:
Ensimmäinen satsi eli tuo India Pale Alena myyty on nyt ollut pullossa jo noin viisi kuukautta. Vaikuttaa siltä että se vielä viime aikoinakin muttunut hieman parempaan suuntaan. Maku on muuttunut aavistuksen kuivempaan suuntaan, ei makeus tosin ongelma ole missään vaiheessa ollutkaan, ja simaisuus on myös vähentynyt. Ei tuo edelleenkään mikään varsinainen nautiskeluolut ole mutta ruokajuomana menee kyllä hyvin.
Toisena satsina oli stout josta tein myös muutaman koepullon kahvilla maustettuna. Pääosin koepullojen kanssa kävi se mitä vähän pelkäsinkin, olut maistui selvästi kirpeältä eli kahvissa ollut rasva on oluen pilaannuttanut. Kyllä ne juuri ja juuri juotavia oli mutta ei missään tapauksessa nautittavia. Lupaavin testipullo oli se missä käytin espressopikakahvia, se tuntui olevan suurinpiirtein kunnossa ainakin näin kolmen kuukauden jälkeen. Jos jatkossa kahvistoutia teen niin käytän varmasti jauhetta. Maustamattomat stoutit ovat tehneet ihan hyvin kauppansa vaikka tuo varmasti paranisi vielä pidemmällä kypsytyksellä, täytyy säästää joku pullo nyt ainakin syksyyn asti.
Tuoreimpana sitten vielä itse humaloitu Golden Ale joka sekin kohta kolme kuukautta on pulloissa ollut. Täytyy sanoa että humalointi ei mennyt aivan kohdalleen, katkerohumalaa tuli aavistus liikaa ja aromihumalaa taas olisi voinut olla enemmän. Tässäkin kehitystä tuntuu tapahtuvan vieläkin ja simaisuus on vähentynyt, alkaa olla melkein jo hyvää. Vaahto on lasiin kaadettaessa erittäin komea, ei kuitenkaan liikaa vaahtoa.
Kaikkien oluiden kohdalla on kyllä sanottava että vaihtelua pullojen välillä on. Osa syynsä eroihin saattaa olla säilytyksellä, osa on ollut ihan huoneenlämmössä ja osa pari astetta viileämmässä kellarissa. Valitettavasti tässä talossa ei kylmäkellaria ole että olisi nähnyt kehittyykö olut paremmin viileässä. Tyhjiä pulloa alkaisi olla taas niin että voisi uuden satsinkin tehdä mutta koska muutto häämöttää viimeistään 1,5kk päässä niin taidan jättää tekemisen sitten seuraavaan kämppään. Auki on vielä että mitä seuraavaksi, varmaankin joku uusi tyyli, ehkä kesään sopiva vehnäolut.
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Panimolla menee kuulemma niin hyvin, että uudet hulppeat tilat täytyi hankkia. Tuleeko laitteistoupgradeja samalla vai muuttuuko vain tila ympärillä ja joko on seuraava satsi tiedossa?
VastaaPoistaPitäis varmaan nimikin muuttaa kun ei enää Huhtiniemessä se. Ei oo tulossa upgradeja tässä vaiheessa enkä ole seuraavaa satsia vielä päättänyt.
VastaaPoista