Mäskiä huuhtoessa kävi ensimmäistä kertaa niin että homma meni tukkoon, pienellä sorkkimisella tosin lähti taas vetämään eikä enää uudestaan jämähtänyt. Induktiolevystä huomasin että se sammuu itsestään ilmeisesti jos on tarpeeksi pitkään siihen koskematta. Sammuminen tapahtui viimeisen kymmenen minuutin aikana enkä siinä enää viitsinyt sitten kiehumista uudelleen käynnistää.
Mäskäystehokkuus näyttää olleen samaa luokkaa kuin edellisessä satsissa eli 67% luokkaa. Tavaraa tuli loppujen lopuksi litran verran enemmän kuin mitä olin laskenut mutta eipä tuo haittaa. Lopullinen alkoholipitoisuus tulee olemaan jossain kuudessa prosentissa tai hieman alle.
Hiivausta seuranneena aamuna odotti yllätys kun menin portteria katsomaan, sille ei ollut käymisastia riittänyt vaan sieltä oli pitänyt yrittää ulos kaikin konstein. Vesilukko oli mennyt tukkoon ja astia selkeästi pullistunut, korkki oli kuitenkin ruvennut fuskaamaan sen verran ettei astia ollut sentään posahtanut. Piti nyt laittaa yksinkertaisempi ja tehokkaampi vesilukko. Vastaavaa en olo aikaisemmin kokenut kuin aikoinaan Imperial Stoutia tehdessä.
Parin päivän raivoisan käymisen jälkeen tuo raihoittui ja jumitti sitten noin lukemiin 1.020. Annoin olla lähemmäs pari viikkoa kun vesiukko kuitnekin satunnaisesti kävi mutta ominaispaino ei käytännössä enää laskenut. En tiedä miten se noin ylös jäi, muiden kokemusten perusteella olisin odottanut sen painuvan lähelle 1.010.
Seuraavaksi sitten bitterin kimppuun.
Resepti
Maris otter mallas 3000gRuskea mallas 100g
Crystal 100 mallas 350g
Suklaamallas 200g
Musta mallas 150g
Fuggles 36g 90min
EKG 10g 10min
Nottingham
13l
ominaispaino 1.060
ominaispaino käymisen jälkeen 1.019
alkoholi 5.3%
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti