
Tuo ensimmäinen oma olut on nyt yli kuukauden kypsynyt joten eiköhän ole aika antaa loppuarvio, tuskin se tuosta enää ainakaan paljoa muuttuu, ainakaan pariin viikkoon ei ole mitään mainittavaa muutosta tapahtunut (pitää kirjoittaa myöhemmin uutta arviota jos muutosta vielä tapahtuu, pulloja kuitenkin on vielä reilusti jäljellä). Valitettavasti en osaa tuoksusta ja mausta kaikkia mahdollisia aromeja hakea ja hienoa arviota kirjoittaa mutta tässä vähän jotain.
Kokonaisuutena täytyy sanoa että tulos on lievä pettymys. Olut ei varsinaisesti ole pahaa mutta ei siinä ole mitään oikein hyvääkään. Kaadettaessa syntyy ihan mukava vaahto mutta se häviää nopeasti. Väri on ihan kaunis tummanruskea. Tuoksu on simainen, aavistus mallasta ja hedelmäisyyttä taustalla.
Olut on suhteellisen matalahiilihappoinen. Maussa on myös samaa simaisuutta kuin tuoksussa. Jälkimaku on suhteellisen vetinen vaikka siinä hieman mallasta onkin. En minä tätä India Pale Aleksi tunnistaisi, ei oikein mikään muukaan kaupallinen tyyli tule mieleen.
Yhteenvetona sanoisin että tässä on kaikkea vähän liian vähän, humalaa, alkoholia, hiilihappoa. Menee juuri ja juuri ruuan kanssa mutta ei tämä mikään nautiskeluolut ole eikä tällä tee oikein mieli kännejäkään vetäistä. Saatan ehkä olla turhankin kriittinen tämän kanssa mutta itsellenihän minä tätä teen. Pää on nyt kuitenkin avattu ja tästä on hyvä lähteä parantamaan. Seuraava satsi tulee alkuvuodesta ja siihen on tarkoitus saada nyt ainakin hieman enemmän alkoholia ja reilusti enemmän humalaa.
Raikasta on. Tuoksu tutun kiljumainen kuten monesti kotitekoisissa. Maku on erittäin kevyt ja raikas. Muistuttaa kotikaljasta ja jossain määrin Koffin ykköskaljasta. en tästä (ehkä) kännejä vetäisi mutta sixpack saunaan menisi ihan hyvin.
VastaaPoista