Vaikka tuo ensimmäinen oma olut ei aivan vastannutkaan odotuksia niin ei sitä pienestä lannistuta. Toinen on nyt tulossa ja kolmanteenkin on tarvikkeet odottamassa. Uutteena käytin tällä kertaa Muntons Export Stoutia. Uutteen sekaan laitoin 1kg tummaa spraymallasta ja ehkä noin 300g (mitä sattui pussin pohjalla olemaan) vaaleaa spraymallasta. Ominaispainoksi tuli noin 1.050 eli valmis tuote pitäisi olla vahvuudeltaan reilu 5%. Vettä laitoin hieman vähemmän kuin ohjeessa (ohjeen mukaan pitäisi syntyä 23l, nyt noin 18l).
Samalla kun tilasin uutteen otin myös sekoituslastan joka helpottikin vierteen sekoitusta sekä mitta-astian jossa voi ominaispainon mitata kätevämmin kuin käymisastiassa. Mukana tuli myös Cascade humalaa joka on tarkoitettu lähinnä tulevaa Golden ale satsia varten mutta laitan mahdollisesti myös tämän stoutin sekaan sitä hieman kunhan käyminen on tapahtunut. Muutamaan pulloon on tarkoitus myös kokeilla kahvin lisäämistä mutta siitä tarkemmin sitten myöhemmin.
Update: Käyminen lähti tällä kertaa huomattavasti nopeammin käyntiin kuin ensimmäisessä satsissa, tasaista pulputusta kului jo muutaman tunnin päästä kannen sulkemisesta.
maanantai 28. joulukuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tummaa suklaata vaan joukkoon!
VastaaPoistaOta muuten ylimääräiset edellisestä satsista mukaan reissuun niin saadaan tuhottua. ei se nimittäin niin pahaa ollut.
Tuo suklaakin kuulostaisi kyllä ihan hyvältä, pitää vähän selvitellä voisiko siitä tulla kelvollista.
VastaaPoista